Hallinnoi vihaasi ShitKidillä

Huomaan, että tammikuun loppu on vuoden miellyttävimmän rappiollinen aika. Mökkiromantiikka on huipussaan, kesä on kaukainen ajatus, jota et edes salli itsesi ajatella, Uuden vuoden Uusi Minä™ -paraati on jälleen kerran osoittautunut ohueksi peitetyksi farssiksi, ja alat ymmärtää, että olet jumissa samoissa asioissa kuin aina. Kylmän, kaksiteräisen hopeareunan on se, että onneksesi alat vähentää välittämistä ja kaipaamaan vähän tervettä kaaosta. Astu sisään ShitKid — mieluiten täysillä volumeilla.

Paikasta, jota yleisesti pidetään äänekkäiden mainstream-pop-tuottajien tehtaana, ruotsalainen Åsa Söderqvist astui esiin vuonna 2015 nimimerkillä, joka on yhtä tarttuva ja leikkisä kuin hänen suorasukainen garage punkinsa. Muutaman vuoden feministisissä post-punk -yhteisöissä soittamisen jälkeen hän lataa muutaman sooloäänityksen, ja ShitKid syntyy. Siitä lähtien Söderqvist on kulkenut lajikirjon läpi, usein yhdessä albumissa, päätyen 2019 leikkisän ahdistuksen huipentumaan, jota ShitKid on tullut edustamaan: neitomainen high school -teemainen pop punk -albumi, jossa on hänen uusi bändikaverinsa Lina Molarin Eriksson [DETENTION], ja ShitKidin tähän asti yhtenäisin julkaisu.

Uudessa hankkeessaan vuonna 2020 bändi laulaa ensimmäistä kertaa omalla ruotsin kielellään. “Huomasimme, ettemme olleet koskaan laulaneet ruotsiksi aiemmin. Kuusikymmentäluvulla monet ruotsalaiset artistit coveroivat brittiläisiä ja amerikkalaisia kappaleita ja käänsivät sanoituksia, jotta he voisivat jättää oman jälkensä kappaleeseen. Ajattelin, että ehkä me voisimme tehdä niin itse,” Söderqvist selittää tiedotteessa PNKSLM:lle. Albumin etupuoli koostuu viidestä englanninkielisestä laulusta (ja “Yhdysvaltojen cover”, jossa Söderqvist ja muu bändi ovat amerikkalaisissa lipputankotyyppisissä bikineissä ja pohjoismaisessa ruumismeikissä), kun taas takapuolella ovat samat laulut ruotsiksi (ja mukana on cover, jossa he ovat pukeutuneina perinteisiin skandinaavisiin vaatteisiin ja jugalo-meikkiin). “Tämä on luultavasti ainoa kerta, kun julkaisemme lauluja ruotsiksi,” Söderqvist lisäsi.

Paul Learyn (Butthole Surfers) ja Toshi Kasain tuottamat kappaleet ovat jopa raskaampia ja limaisempia kuin koskaan ennen, ja ne iskevät kuin astuisi jääkylmästä ulkoa kosteaan tapahtumapaikkaan, jossa on hikisiä kehoja ja ailahtelevia persoonia, erityisesti verrattuna heidän viimeisimpään pop-painotteiseen julkaisuunsa. “Anger”, erityisesti (ja sen ruotsinkielinen vastine “Vredesterapi”), tihkuu poutaista sumua (“Minun täytyy muistaa olla pyörittämättä silmiäni. Minun on oltava hieman vähemmän töykeä, hieman vähemmän äänekäs, mutta en tiedä miten”) kunnes kertosäe räjähtää: “Minun täytyy saada vittumaista anger managementia.” Duo Limbo saavuttaa usein teini-ikäisen goottitason 10 nautintomittarissa, mutta joskus se on juuri sitä, mitä ihminen tarvitsee, erityisesti tässä saatanallisessa kuussa.