Kun olet rahattomana, on pakko tehdä niillä, mitä on. Koska aloin kerätä levyjä aikaan, jolloin minulla ei ollut paljoa rahaa, kuuntelin mitä pystyin ostamaan – mikä ei ollut paljoa ja ei varmasti mitään uutta tai suosittua. Suurin osa ostamistani levyistä maksoi 50 senttiä tai dollarin kappaleelta.

Vinylin ostaminen mahdollisimman halvalla sai minut kokeilemaan asioita, joihin en normaalisti edes ajatellut. On helpompaa sanoa "Miksi ei?" levylle, josta et ole varma, kun se on niin vähäriskinen sijoitus.

Tietysti siihen liittyy jonkin verran riskiä. Löysin kerran albumin, joka oli emblematiivinen 60-luvusta – limetin vihreät ja korkeanlukuinen keltainen munankeltuainen-tyyliset muodot olivat kuoren kuvioina. Se oli nimeltään Rhythms for Modern Dance, joten ajattelin sen olevan joku hippitanssi-albumi. Kuvittelin tekevän kukkaseppeleen, laittavani päälleni hulmuavan mekon ja keinuvani olohuoneessa.

Sen sijaan se olikin lastenlauluja, joihin kuului hittejä kuten "lehmä sanoo mmoo, hevonen sanoo uuu, koira sanoo hau hau", ja muita lauluja, jotka saavat aikuiset, erityisesti lapsettomat, haluamaan puhkaista korvansa. Lastenalbumi oli, kiitos taivaan, vain 50 senttiä.

Muistaen muutamat unohtumattomat ostosyllätykset, useammin kuin ei, impulsiiviset ostamani albumit olivat nautittavia ja halukkuuteni ottaa riskejä laajensi musiikkimakuani. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä opin, että musiikki, jota nyt rakastan eniten, muovautui siitä, mitä oli saatavilla minulle siihen aikaan.

Onneksi muille rahattomille vinylin rakastajille on runsaasti paikkoja, joista löytää hauskoja, halpoja albumeita.

Kirpputorit

Olin ennen huolissani, että kaikki vinyylit kirpputorilla olisivat rikkinäisiä tai naarmuuntuneita kuuntelukelvottomiksi. Sen sijaan, mitä löysin, oli aarreaitta, jota en todennäköisesti olisi löytänyt mistään muualta. Seassa Elvis’ Greatest Hits ja kaikki tuntemamme joulualbumit löysin asioita kuten Irish Songs of Rebellion, runsaan määrän polkka-albumeita ja rakastamani Russian Gypsy Music.

Sama, kun mietin, kuka olisi omistanut erityisen funky kirpputoripuseron, mietin ihmisiä, jotka olivat aiemmin rakastaneet näitä levyjä. Keitä he sitten ovatkin, heidän oofthe-beaten-path vinyylinsä kirpputorilla osoitti, että he sisältävät monia sävyjä ja, laajentamalla musiikkimakuani, huomasin minäkin tein samoin.

Perintömyynnit

Nuorten, naiiveiden ja rahapulassa olevien keskuudessa on taipumus ajatella, että kaikki, mitä saattaisit tarvita, olisi kirpputorilla. Olin kuvitellut – väärin – että joka kirpputorilla olisi kokonaisia seiniä vintage-äänilevysoittimista, mutta niitä ei ollut. Ehkä ne olivat muut ostaneet kehittyvät vinylin keräilijät, olivat liian rikkinäisiä lahjoitettavaksi tai olivat edelleen käytössä.

Kuitenkin, isäni, joka on perintömyyntien asiantuntija, tuli avuksi. Hän yllätti minut levylautasella – laatikkomainen, puupäällysteinen TEAC Nostalgia, jossa oli vinyylisoitin, CD-soitin, kasettisoitin ja radio kaikki yhdessä. Sen mukana hän antoi minulle ensimmäisen levyni: Billy Joel’s The Stranger.

Joku, jonka pääasiallinen viikonlopun harrastus on käydä perintömyyntien huutokaupoissa, luotan isäni suosituksiin, kun hän sanoo, että vinyyliä on tarjolla edullisesti.

Alakerrat

Kun olin valittanut kumppanini vanhemmille siitä, kuinka haluan rakentaa levykeräystä budjetilla, he ehdottivat, että katsomme heidän vinyylihyllyään. Tämä hylly, joka oli tungettu alakerran pimeimpään, pölyisimpään nurkkaan, ei ollut kosketettu vuosikymmeniin lukuun ottamatta muutamaa nostalgista joulualbumia.

Kumppanini vanhemmat, niin ihania kuin ovatkin, eivät ole juuri coolisuuden perikuvia. Ajatus kaivamisesta hämähäkinseittejä vain löytääkseni pari Yanni-levyä ei innostanut minua, mutta kumppanini vakuutti, että se oli sen arvoista.

Ehkä en antanut tuleville appivanhemmilleni tarpeeksi arvoa. Hämähäkinseiteistä huolimatta, tulimme ulos kellarista käsivarret täynnä albumeita – melkein jokainen ennen 1990 julkaistu James Bond -elokuvan ääniraita, Star Wars -elokuvan ääniraita, Bruce Springsteen ja muutama yleinen albumi, joiden nimissä oli jotain kuten The Roaring ’20s ja Hits of the ’50s.

Se ei ollut aivan sitä, mitä olimme mielessämme, mutta se oli alku – ja ne olivat kaikki ilmaisia. Nykyään kysyn mielelläni vanhemmilta ihmisiltä, onko heillä laatikoissa levyjä, joita he eivät enää kuuntele, että saisin ottaa ne heidän käsistään.

Alennusosastot

Ruokkivaa tapaani yritimme seuraavaksi paikallisen Half Price Booksin musiikkiosastoa, jossa oli alennusvinyyliosasto. Kukaan ei uskoisi, että alennusosasto olisi täynnä hylkättyjä levyjä – loppujen lopuksi kaikki, mitä kaikki halusivat, ei koskaan päätyisi alennusosastolle, eikö niin?

Väärin! Löysimme albumeita bändeiltä kuten The Eagles ja The J. Geils Band hintaan 1 dollari kappaleelta, sekä joitakin odottamattomia levyjä 50 senttiä kappaleelta. Erityisen hyvän käynnin jälkeen Half Price -ketjussa ei ole epätavallista tulla kotiin valtavan kauppakassin kanssa albumeita alle 10 dollarilla.

Samoin useimmissa levyliikkeissä on alennusosiota, ja se voi olla loistava tapa löytää uutta musiikkia samalla auttaen liikettä tyhjentämään varastoaan, joka on ollut hautumassa awhile.

Rakentamalla kokoelmani sen mukaan, mikä oli saatavilla sen sijaan, että etsin vimmatusti tiettyjä albumeita, opin, että jokaisessa genressä on arvoa. Ennen kuin omistin vinyyliä, jos olisit kysynyt minulta, pidänkö polkka musiikista tai Irlantilaisista protestilauluista, olisin sanonut ei. Nykyään ne eivät ole kaukana vinyylisoittimeltani.

Välivuosien aikana taloudellinen tilanteeni muuttui ja voin nyt etsiä haluamaani levyä. Mutta vaikka viihdebudjettini on nyt enemmän joustava, löydän itseni silti suuntautumasta alennuslaariin. Se on metsästyksen jännitys, toivo löytää jotain, mistä en muuten olisi tiennyt pitäväni.