Referral code for up to $80 off applied at checkout

Earl Hines: Jazzpianisti, joka valloittaa

Lue klassisen piano jazzin alkuperäiset liner notes

Julkaistu October 19, 2017

Kun kauppa avautuu tällä viikolla, julkaisemme Org Musicin uudelleenjulkaisusta Earl Hinesin Tour De Force. Yksi jazzhistorian parhaimmista pianisteista – vaikka hänet joskus unohdetaan – tämä albumi on jokaisen jazzfanin hankittava. Tässä painamme albumin takana olevat alkuperäiset liner notes, jotka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1972.

Kestävyys, yksi jazzmuusikon perustarpeista, on riittävän helppo saavuttaa, kun artisti on nuori ja mahdollisesti lahjakas. Mutta kestävyys on paljon karkeampaa, erityisesti merkittävämmässä mielessä kuin pelkästään pysyä julkisuudessa (ja jopa se on osoittautunut mahdottomaksi monille muusikoille, jotka epäilemättä olivat lahjakkaita, kiitos musiikkibisneksen armottomille taloudellisille laeille). Mutta Earl Hines, joka on juhlinut 50-vuotista uraaäänityksensä alusta, ei vain ole selviytynyt kahdesta suhteellisen unohdetusta ajasta, vaan jatkaa yhä uusien ideoiden luomista ja kehittämistä, kirjaimellisesti lisää voimaa kyynärpäihinsä. Hinesin ollessa kuudenkymmenen yhdeksän, hänen pelatessaan rajattomalla energialla ja hämmästyttävällä keksinnöllä, on todellakin voiman näyttö.

Vertailua tehdään usein Earlin ystävän ja aikakautensa Louis Armstrongin kanssa, jonka kanssa hän työskenteli Chicagossa 1920-luvun lopulla ja uudelleen vuosina 1948-1951 Armstrong All-Starsien varhaisina päivinä. Tämä vertailu on erityisen voimakas tyylillisesti. Mutta se unohtaa välttämättömän faktan, että trumpetti vaatii voimakkaita kasvojen lihaksia ja varmaa keuhkojen voimaa, kun taas pianon soittaminen (vaikka ei pitäisi aliarvioida puhtaana fyysisenä harjoituksena) toteutetaan pääasiassa käsien ja kyynärvarsien tarkalla hallinnalla.

Huolimatta siitä, että Willie 'The Lion' Smithin (s. 1897) tai Eubie Blaken (1883) hoikan vartalon, syntyi silti äärimmäisen elinvoimaista, voimakasta musiikkia. Earl Hines kuuluu tietysti tyylillisesti näiden ragtime-vaikutteisten pianisteiden jälkeiseen sukupolveen, ja ainakin siitä päivästä lähtien, kun hän repäisi Weather Birdin kuuluisaa 1928 duettia Louis Armstrongin kanssa, hänet on tunnustettu rohkeimmaksi improvisoijaksi omaa sukupolveaan.

On melkein tarpeetonta korostaa sitä, että kaikki tämän albumin musiikki on improvisoitua, ja silti kuinka monet pianistit, kohdatessaan yhden näistä standardikappaleista, eivät soittaisi suhteellisen monotonista teema-kohdetta (vaikka se onkin itsessään individualistinen) ja sitten siirtyisi sooloon, jonka säestys olisi enemmän tai vähemmän ennakoitavissa? Hinesillä ei mikään ole ennakoitavissa eikä pelkästään otettavissa itsestäänselvyytenä, olipa teema, harmoniat tai rytmi.

"When Your Lover Has Gone", (joka muuten on yksi niistä kappaleista, jotka eivät olisi koskaan selviytyneet, jos Armstrong ei olisi uudistettu sitä alun perin) löytää hänet ottamassa vapauksia kaikkiin suuntiin. Teema saa melko lyhyen huomion, akordisarjaa taivutetaan toisinaan soittamisen suunnan mukaan, ja rytmi, melko hillitty alussa ja lähes viittaava kitara-basso-rummut -yhtyeen läsnäoloon, murtautuu myöhemmin nopeaksi valssiksi ennen lyhyttä poikkeamaa stride-pianoon.

"Mack The Knife" tarjoaa erityisen hyvän mahdollisuuden tutkia Hinesin vasemman käden työn monimuotoisuutta - ei vain stridea, vaan myös walking bassia (sekä yksittäisissä nuoteissa että kymmeneskyllä), ajanjaksoja, joissa vasen käsi muuttuu äkkiä toiseksi oikeaksi kädeksi, ja tietenkin rummun kaltainen korostus, joka tulee kaiken muun joukossa ja välillä.

Toinen nautinto tässä kokonaisuudessa on "Say It Isn’t So" -teeman naamioitu muodot, sen tunnelmallisella hartaalla akordilla ja, myöhemmässä käännöksessä, uskomaton osuus polyrytmisistä ilotulituksista, jotka jollain tapaa eivät häiritse rentoa keskimatkaa. Petollinen pikkufugue "Indian Summer", joka toistuu aivan lopussa, ilmestyy myös kolme neljännestä matkan varrella, pian kolmen liu’un tai glissandien jälkeen - alas ja ylös valkoisissa nuoteissa, ja sitten alas pianon mustille näppäimille.

Kuuntele myös puoli-tempon viittauksia "I Never Knew" -kappaleen keskivaiheilla, jotka eivät ainoastaan houkuttele niiden vihjeillä vaan myös valmistavat tempojen katkaisemiseen viimeisissä kahdessa käännöksessä, ja lyhyet viittaukset teemaan "Lonesome Road" -kappaleen keskellä, ei improvisaation perustana (vrt. pre-Armstrong sukupolvi), vaan pikemminkin maamerkkeinä tiheästi metsikköisessä maisemassa.

Hinesin musiikin olennaisesti improvisatorinen luonne ilmenee siinä tosiasiassa, että kaikki nämä kappaleet on äänitetty ensimmäisillä otoksilla, ja vaikka voi tuntua siltä, että näihin kappaleisiin on muodostunut tietty yli tuttuus luonnollisessa tilassaan, ja väittää tuntevansa pianistia aika hyvin, olisi parasta seurata Earl Hinesin melko upeaa esimerkkiä ja ottaa mitään itsestäänselvyytenä!

-Brian Priestley

Jaa tämä artikkeli email icon

Liity kerhoon!

Liity nyt, alkaen 44 $
Ostoskärry

Ostoskoriisi on tällä hetkellä tyhjää.

Jatka selailua
Samanlaiset levyt
Muut asiakkaat ostivat

Ilmainen toimitus jäsenille Icon Ilmainen toimitus jäsenille
Turvallinen ja varma kassaprosessi Icon Turvallinen ja varma kassaprosessi
Kansainvälinen toimitus Icon Kansainvälinen toimitus
Laatusuositus Icon Laatusuositus