Digital/Divide: Kesäkuun Elektronisen Musiikin Arviointi

Kaksikymmentä vuotta sitten, erottuva house-musiikin tyyli nousi Pariisin klubikulttuurin metropolialueelta ja saavutti laajemman tietoisuuden. Thomas Bangalterin ja Étienne de Crécy’n kaltaisten tanssijumalien ja tulevien tähtien johdolla, tämä kohtaus oli aiemmin nauttinut vaatimattomista voitoista tanssilattian kosteasta tuttavuudesta, erityisesti Daft Punkin vaihtoehtoisesta 1997 albumidebyytistä Homework. Silti niin kutsutun ranskalaisen tunnun suhteellinen nopea koodaus, tuore ääni joka oli merkitty vanhojen funk- ja diskolevyjen suodattamiseen käytetyillä silmukoilla, löysi pian itsensä popin hyväksynnän kynnykseltä kiitos harvinaisen etukäteen vuosituhannen vaihteen singlejen kuten Cassius' "Feeling For You", Bob Sinclairin "I Feel For You" ja Stardustin "Music Sounds Better With You". Campy, kitsaasti tehdyt musiikkivideot, joita ohjasivat alternatiiviset auteurit, auttoivat näissä menestyksissä, mikä oli melko kriittistä puoli vuotta ennen YouTuben perustamista. Jopa teokset, jotka olivat ulkopuolella ranskankielisestä yhteisöstä, hyötyivät nousevasta aallosta, nimittäin iloisten brittiläisten pilailijoiden Basement Jaxx, jotka melkein häpeilemättä nimittivät yhtä singleään "Rendez-Vu".

Huolimatta varhaisista menestyksistä ja selvästä rakkaudestaan tähän musiikkiin, Zdar ja luova kumppani Hubert "Boom Bass" Blanc-Francard osoittautuivat pian kiinnostumattomiksi kaavasta, joka oli lähes stereotypisesti velkaa Cerronelle. Ehkä sillä on jotain tekemistä perustaja Philippe Zdar’n historian kanssa ennen duon merkittävää albumia 1999. Hän ja aiemmin mainittu de Crécy tekivät yhden alagenren varhaisista albumipituisiin teoksiin, Motorbass’in yksittäisen LP:n Pansoul, joka vangitsi tuolloin vasta kehittyvän äänen. Saapuen kolme vuotta debyytin jälkeen, toinen Cassius-albumi Au Rêve poikkesi merkittävästi Daft Punkin vuosi 2001 pelin muuttavasta albumista Discovery. Vaikka house pysyi projektin DNA:ssa, kuten sen single "The Sound Of Violence" todistaa, ja houkuttelemalla mehukkaita yhteistyöprojekti R&B veteraaneilta Jocelyn Brownilta ja Leroy Burgessilta, he näyttivät olevan päättäväisiä muuntamisessa. Rakenteellinen, laulua keskiössä pitävä lähestymistapa kantoi genreä sekoittavaa levytystä ja jatkui vuonna 2006 vieläkin monipuolisemmalla 15 Again -albumilla.

Tämä viimeisin - ja valitettavasti viimeinen - Cassiusin pitkäsoitto, ** Dreems (Justice/Love Supreme)** tulee ei pienellä kivulla. Zdar, jonka työ Phoenixin ja The Rapture -yhtyeen tuottajana hieman varjosti hänen omaa musiikillista tuotantoaan, menehtyi traagisesti onnettomuudessa vain muutama päivä ennen tämän julkaisun saapumista, mikä valitettavasti täytti sadetta siihen, mikä olisi voinut olla täysin juhlistavaa. Saumattomasti miksattu ja autuaan syvä, tämä tahaton päätepiste löytää parin tyytyväisenä ja mukavana klubilta jälleen, vaikkakin harmaalla coolin tunteella. Housemusiikin kutsuva kick-snare -syke kuuluu yhtä hyvin tarttuvilla vokaaliosuuksilla, kuten Owllen "Don’t Let Me Be" ja Beastie Boy Mike D:n "Cause Oui", kuin kuplivilla instrumentaalin kappaleilla kuten "Calliope" ja "Chuffed". Tervetullut bait-and-switch maalaismaisen intron jälkeen, "Rock Non Stop" herättää niin paljon siitä, mikä teki 1999 niin puhdasta iloa kuulla silloin, ja miksi Dreems ansaitsee jakaa sen harvinaista ilmaa.

Anderholm: Fractures (This Never Happened)

Kaupallisten väärinkäytösten ja huonojen tarkasteluoptikkojen vuoksi pitkäaikaisesti väännelty, progressiivinen house oli kerran yksi tanssimusiikin vaikuttavimmista muodoista. John Digweedin vanhojen Bedrock-hymnien monimutkaiset melodiset polut ja euforiset riemut muuttuivat monista klubiyöistä eeppisiä seikkailuja. Onneksi yhä on tuottajia, jotka jatkavat tätä perinnettä. Lane 8:n This Never Happened -leipämerkillä allekirjoittanut Anderholm toimittaa kahdeksan kappaleen projektin, joka varovasti tutkii ympäristöään. Hän vihjaa suurista eleistä "Monologue" ja "Mope", harjoittaen pidätystä, jonka vain harvat hänen kollegansa voisivat kutsua. Rumpukohde täynnä percussiivisia leikkejä, hän harjoittaa jonkin verran maailmaan rakentamista tribal-vivahtavalla "Wonderland"-kappaleella ennen kuin antaa Moskovan Alexandra Pridelle valoa kauniisti synnyttävälle nimikappaleelle. Koko Fractures:ssa asiat tuntuvat herkiltä ja arvokkailta, jopa ilmeisillä lattiafillereillä. Kristallisen sulavan "Sunflower"-kappaleen vuoksi Anderholm hidastaa tahtia riittävästi tarkkaillakseen ja mahdollisesti ihaillakseen tuota herkkyyttä.

Debit: System (NAAFI)

Vaikutuksen leviäminen hyvin yli sen maantieteen, Meksiko Cityn NAAFI-ryhmä ei todellakaan pelleile. Kuunnellessasi Brooklynissa sijaitsevan Debit-artistin uusinta EP:tä, levyn maine kompromissittomana ja eteenpäin ajatteleva työ pitää tiukasti yllä. Julkkisten guarachero-äänen raa'asti syöksyvä päivitys, Monterreyssä syntynyt rakentaa uusia rakenteita tunnistamisen palasista. Glitchy-äänen pyörteet ja konehuudot sulautuvat rytmiseen meluun "My House"-kappaleella, rakenne on paljon vähemmän kodikas kuin sen nimessä saatetaan viitata. Tanssilattian ystävällisyys on vähemmän kuin jälkiajatus teollisessa bassokappaleessa "Market", vaikka se on System:n selkein klubiväline. Heti sen jälkeen tulee "Medicine", kiireellinen ja suriseva kappale, joka kiusoittelee teknolla vain subittamalla sen polyrhythmisiksi iskuiksi. Jotta kukaan ei sekoita Debit’in arkkitehtuuria jotenkin liian abstraktiksi, hän päättää projektin huimaavalla footwork-pohjaisella DJ Earl -yhteistyö kappaleella "Numbering".

Jung An Tagen: Proxy States (Editions Mego)

Tekno’n rajojen koettelemus ja sen lupaukset niiden rajojen ulkopuolelle vaikuttaisi olevan Itävaltalaisen Stefan Justerin kolmannen julkaisun tarkoitus harvoin petolliselle Editions Megolle. Ymmärtäisitpä tai et filosofiset perusteet ja rakenteelliset perustukset Proxy States:lle, toteutus esittää paljon ihmetteltävää ja nautittavaa. Jälkeen häiritsevien dronejen ja digitaalisen romun lämmittely "Instructions for a Sound Machine", hän päästää irti joustavan ja pirteän "Wreath Products (C#, D#)". Kolmesta jäljellä olevasta variantista, jotka seuraavat, "Wreath Products (F#, G#)" on lähimpänä vastaamaan klassista Plus8 teknon laitteistojen herätyksiä. Kymmenen minuutin ajan purkautuva "Compressions in a Chamber of Hard Light" laskeutuu koneohjattuun kaaokseen, hämmennyttävä mutta loistava joukko signaaleja ja virheitä, jotka kilpailevat huomiosta ja tarkoituksesta.

Lust For Youth: Lust For Youth (Sacred Bones)

Vuonna 2014 julkaistu International, hoikka synthpop-albumi ohjattu Posh Isolationin johtajan Hannes Norrvide'n toimesta, retro viehätys voitti säännöllisesti kappalekirjoitusta. Tällä erityisellä Lust For Youthin iteroinnilla ei ole välttämättä mitään väärää, mutta vuoden 2019 päivityksessä on suurempaa sisältöä mitattavaksi tyyliä vastaan. Punkki on avaa tämän nimekkään teoksen, katkeran kovan, minkä vuoksi "New Balance Point" on heti kelpuutettavissa. Lannistava "Insignificant" uudistaa klassisia New Orderin ainutlaatuisia elementtejä jyrkällä rytmillä ja kevyellä kevyellä tuoksupulverilla. Kuten ennenkin, Lust For Youth pysyy juurtuneena siihen, mikä oli ennen, mutta toisin kuin monet, jotka miettivät Depechea, tämä bändi on sitoutunut luomaan oman tiensä. Ajoittain glottaaliset pysäykset ja runollinen vapaus hämärtävät Norrvide'n kiehtovien lyyrikoiden merkitystä, jättäen kysymään jännittyneenä, ilmaiseeko "Venus De Milo" ihastumista vai katkeruutta. (Hän on huomattavasti suorempi vihassaan "By No Means"-kappaleessa.) Myöhemmin, sopivan painoarvon saa transsukupuolisen naisen Larissa Rodrigues da Silvan raakaan murhaan voimakkaassa "Imola"-kappaleessa.