VMP Nousee: Christelle Bofale

Christelle Bofalen mietteliäs lyriikka ja viehättävän pehmeä ääni iskevät tänä päivänä lujempaa kuin koskaan. Näinä kaaottisina ja epävarmoina aikoina kongolais-amerikkalaisen indie-artistin avointu haavoittuvuus ja kauniisti itseensä suuntautuva ääni tarjoavat kuuntelijoille kaivattua rauhoitusta ja antavat heille tilaa käsitellä tunteitaan.

On selvää, että Bofale on luonnollinen taiteilija ja tarinankertoja. Hänen vuonna 2019 julkaistu debyyttinsä EP Swim Team on kaunis kokoelma kappaleita, jotka sekä taidokkaasti käsittelevät aina ajankohtaisia aiheita kuten rakkautta ja itse löytämistä ja käyttävät monenlaisia instrumentteja ja vokalistekniikoita kokeillakseen luovasti perinteistä musiikkityyliä, genreä ja ääntä. "Kappaleet Swim Team -levyllä kertovat ajasta, joka on täynnä sydänsurua, masennusta ja eteenpäin menemistä," Bofale sanoi. "Minulle tunteet voivat tuntua kuin vesimassalta, kuin uima-altaalta; nimi Swim Team viittaa ihmisiin, joiden kanssa kuljet, hukut, kellut, hyppäät ja roiskit niiden tunteiden keskellä. EP on minulle henkilökohtainen selviytymisen symboli."

Bofale navigoi näitä hankalia aiheita vaivattomasti, esitellen luonnollista taiteellisuuttaan. "Sain alun perin musiikin vaikutteita todella varhain," Bofale sanoo. "Isäni osti minulle koskettimet, kun olin neljävuotias, ja olen kirjoittanut kappaleita siitä asti. Luulen, että olin seitsemännellä tai kahdeksannella luokalla, kun joku naksahti, ja tajusin haluavani todella seurata tätä uravalintaa."

Ja hän ei ole katsonut taakseen siitä lähtien. Kappaleiden kirjoittaminen on yksi Bofalen suurimmista vahvuuksista taiteilijana. Hänen lyriikkansa ovat samalla tavalla sekä voimakkaan yksinkertaisia että syvästi merkityksellisiä, jokainen sana on rehellisyyden täyttämä. Esimerkiksi hänen sydäntäsärkevässä, melankolisessa balladissaan "Moving on, Getting On" taiteilija surkuttelee: "eteenpäin meneminen, se ei ole helppoa / meneminen eteenpäin, se ei ole minulle selvää," hänen tavaramerkkinä hitaassa, halajavassa äänessään, kun voimakkaat jouset soittavat ylellisiä melodioitaan taustalla. Tällainen avoin, päättymätön runollinen kysymys on yleistä Bofalen tarinankerronnassa; sen sijaan, että hän teeskentelisi omaavansa lopullisia vastauksia tai ratkaisuita henkilökohtaisiin kamppailuihinsa, artisti käyttää usein musiikkiaan miettiäkseen tai esitelläkseen kysymyksiä omista tunteistaan.

"Jotkut varhaisimmista kappaleistani käsittelivät teiniaikojen angstia, mikä on tunne, johon voin vilpittömästi edelleen samaistua," Bofale sanoi. "Lukiovaiheessa kirjoitin siitä, kuinka vaikeaa on elää kotona, kuinka vanhempani eivät ymmärrä minua, ja muista hyvin kertovista laulunkirjoitustypeistä, jotka keskittyivät siihen, mitä elämässäni tapahtui tuolloin. Silloin olin ehdottomasti vielä selvittämässä ääntäni, mikä sanoisin olevan hieman varmempi nyt, kun minulla on selvempi tarkoitus ja olen kehittynyt enemmän taiteilijana."

Bofalen taidot ovat saattaneet kehittyä vuosien varrella, mutta hänen jatkuva pyrkimyksensä selvittää jatkuvasti muuttuvaa ääntään ja viestiään on juuri se, mikä tekee hänen musiikistaan niin ainutlaatuista ja viehättävää. Hän myöntää, että hän itse asiassa kirjoitti singlen "Miles" ollessaan edelleen lukiossa. Kappale, joka käyttää yksinkertaista, rauhoittavaa kitaramelodiaa ja syvällisiä toistavia lyriikoita pohtiakseen elämän epämääräistä ja yhteistä turhuutta, voisi tehdä yhtä hyvin päiväkirjamerkinnästä teini-ikäiseltä tytöltä tai vanhemmalta henkilöltä. Tämäkin osoittaa Bofalen työn voimaa taiteilijana; hänen kykynsä luoda musiikkia, joka on ajaton ilmaisultaan ja ikuisesti merkityksellinen universaalissa viestinnässään.

Bofalen ääni ammentaa inspiraatiota monista musiikillisista vaikutteista, vaihdellen Joni Mitchellista St. Vincentiin ja Solangeen. Ehkä erityisesti artistin kongolainen perintö kuuluu selvästi jokaisessa hänen kappaleessaan, rytmikkäästä kitaransoitosta kappaleessa "Miles" voimakkaaseen rytmiseen lyöntiin kappaleessa "Origami Dreams."

"Molemmat vanhempani ovat kongolaisia, ja he soittivat aina kongolaista musiikkia kotona ollessani nuori," artisti mietti. "Kappaleet ovat yleensä todella pitkiä –– ei ole harvinaista, että kappaleet kestävät 10 tai 12 minuuttia. Rakastan, kun kappaleilla on kestoa, ja tykkään kirjoittaa kappaleita, jotka viipyvät tietyissä hetkissä tai jotka soittavat samaa sointukulkua pitkään ennen kuin siirtyvät johonkin muuhun. Rakastan tämän hidasta kehitystä, sen rentoa tunnelmaa. Ei ole niin, että meidän pitäisi puristaa tunteemme kahteen tai kolmeen minuuttiin, voimme ottaa aikamme ja todella viettää aikaa sen kanssa."

Ja juuri tämän Bofalen musiikki mahdollistaa meille. Kappaleessa "U Ochea," Bofalen pisimmässä kappaleessa, joka kestää yli seitsemän minuuttia, taiteilija vie meidät rauhalliselle kävelylle, pysähtyen eri hetkiin korostaakseen poikkeuksellista rytmiä, viipyvää kitaraa ja tietenkin hänen omia vaikuttavia lyriikoitaan. "Kun musiikkitulostaitoni kehittyvät ja kasvavat, haluan todella alkaa luottaa siihen vaistoon enemmän," artisti sanoi. "Ajattelen musiikkia, jota vanhempani soittivat minulle lapsena, ja se on todella sitä ääntä, jota yritän hioa."

Vaikka Bofale on varmasti ammattilainen tunteellisten balladien laatimisessa syvällisellä ja ajatuksia herättävällä viestillä, artistilla on vielä niin paljon enemmän kerrottavana. "Tunnen, että kun teen haastatteluja, voin näyttää todella vakavalta," hän kertoi Vinyl Me, Please -sivustolle. "Mutta haluaisin ihmisten tietävän, että vaikka kyllä, osa musiikistani on raskasta, ja olen tunteissani suurimman osan ajasta, olen myös rento ja hauskanpitoa rakastava. Minulla on kaksi kissaa, rakastan järjestää tanssipartyja ystävieni kanssa. Rakastan vain nauttia elämästä."

Tämä vilpitön halu elää elämää omilla ehdoillaan paistaa läpi sekä keskustellessa Bofalen kanssa että kuunnellessa hänen musiikkiaan. Bofalen rehellisyys ja kyky vangita monimutkaisia tunteita tyydyttävällä ja yksinkertaisella tavalla on se, mikä tekee hänen musiikistaan niin virkistävää ja kaivattua tässä nykyhetkessä.